sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Asuntosijoittajalle kesä on kulta-aikaa

Tässä blogauksessani keskityn asuntosijoittamiseen ja vuokralaisen etsintään. Kesä on tulossa, jolloin myös vuokra-asuntomarkkinat ovat kuumimmillaan. Kesä onkin oivaa aikaa etsiä uusi vuokralainen sijoitusasuntoon, sillä tällöin markkinoilla vallitsee huikea kysyntä. Asuntoa ei kannatakaan laittaa vuokralle keväällä, sillä tällöin useimmat vuokrasopimukset päättyvät, kun kukaan ei halua muuttaa juuri pääsiäisen tai vapun kynnyksellä. Vuokranantajalla onkin eniten varaa valita vuokralaisista juuri kesällä, sillä syksy tuo monelle muuton uudelle paikkakunnalla opiskeluiden tai töiden parissa. Hyvässä asemassa ovat erityisesti ne, jotka ovat ostaneet sijoitusasunnon muuttovoittoisesta paikkakunnalta, erityisesti kaupungista. Kaupunkien ydinalueilla sijaitsevat yksiöt ovat kultaakin arvokkaampia. Pahimmillaan näytöissä jonoja on muodostunut rapun ulko-ovelle asti. Itse olen suosinut vuokralaisvalinnoissa etenkin opiskelijoita. Nämä tuovat tasaista tuottoa asumislisien ja opintolainojen takia. Vaikka he eivät ole kaikista maksukykyisimpiä, on tasaisen varmaa tuottoa odotettavissa sillä a) opinnot pitävät vuokralaisen samalla paikkakunnalla ja b) he eivät osta heti omaa asuntoa. Kaikista maksukykyisimpien vuokralaisten kanssa on aina se riski, että he pysyvät vuokralaisina vain lyhyen aikaa ja hankkivat oman asunnon pian. Tämä ei ole järkevää, sillä uutta vuokralaista etsiessä asuntoa joutuu vähintään kuukauden verran pitämään tyhjillään, usein pidempäänkin. Suosittelenkin kaikki asuntosijoittajia sijoittamaan opiskelijoihin ja antamaan heille katon päänsä päälle. Samalla saa itselleen pitkäaikaisen ja luotettavan vuokralaisen.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Huono hallitus taloyhtiössä voi laskea asunnon hintaa

Asutko riidattomassa taloyhtiössä jossa ainakin kaikki oman rapun asukkaat vetävät yhtä köyttä? Onneksi olkoon, olet onnekkaassa asemassa. Asuntoa ostettaessa kiinnitetään aivan liian vähän huomiota taloyhtiön hallituksen toimivuuteen sekä talossa asuviin osakkaisiin. Hyvällä paikalla sijaitseva arvokiinteistö jossa ei päällisin puolin pitäisi olla mitään vikaan, voi osoittautua mitä v*ttumaisimmaksi paikaksi asua, mikäli taloyhtiössä asuu epäkelpoja ihmisiä jotka eivät kykene hoitamaan varsin vastuullista tointa taloyhtiössä. Tämä ei yleensä ikinä paljastu näytöissä, eivätkä välittäjät tätä osaa tai halua kertoa. Vaikka Suomessa on varsin korkeatasoisia kiinteistönvälittäjiä, eivät he pääsääntöisesti kysy myyjältä taloyhtiön päätöksenteon jouhevuudesta. Toki tästä saattaa merkkejä olla näkyvissä, esimerkiksi taloyhtiössä tilinpäätöksestä näkyy kuinka rahaa on käytetty äärimmäisen höveliäästi, tai yleisimmin kaikesta on tingitty ja taloyhtiön tulos on hyvin voitollinen. Liian hyvältä kuulostaakseen totta? Voi olla että yhtiön remonteissa määräävin kriteeri alihankkijoita kilpailutettaessa on ollut hinta ja työn jälki paljastuu asukkaille viimeistään muutaman vuoden kuluttua.

Taloyhtiön toimivuuden havainnointi onkin vaikea pala asunnon ostajalle. Kuinka löytää rivien välistä lukemalla tietoa siitä, kuinka päätöksenteko hoidetaan? Ovatko asukkaat samanmielisiä? Kenen ääni ratkaisee? Asunnon hankkiminen on meille useimmille kuitenkin elämän suurin sijoitus. Vaikka taloyhtiön hallitus toimisi hyvin, se ei kuitenkaan kerro siitä, millaisia kyyliä ja juntteja naapurissa asuu. Tämän vuoksi asunnon ostaminen on aina uhkapelaamista omilla rahoilla ja erityisesti mielenterveydellä.