tiistai 3. marraskuuta 2009

Asuntolainan kilpailuttaminen

Olen itse ottanut asuntolainan joskus 80-luvulla eikä silloin tästä paljon puhuttu, paremminkin pankit kilpailuttivat asiakkaat.
Asuntolaina
-sivusto jossa lisää tietoa asuntolainoista.

Nykyään onneksi kilpailu on tiivistinyt ja asuntolainan kilpailuttaminen on mahdollista. Tällä voi toldella säästää paljon rahaa, sillä erot kustannuksissa ovat varsin huimia etenkin kun puhutaan aika isoista summista

Asuntolaina kannattaa kilpailuttaa kaikkien pankkien, nordean, sampon, opn, nooan, handelsin, hypon ja ålandsin kesken.

Jotkut yritykset myös tarjoutuvat tekemään tämän sinun puolesta. Viimeksi asuntolainan kilpailuttamista on tarjonnut suomalaisille mm. Etua.fi

torstai 15. lokakuuta 2009

Asuntolainat Yhdysvalloissa

US asuntolainoista on hoitamatta jo 7,58%. Uusi ennätys on nyt tehty ja tahti sen kuin kiihtyy. Tämä prosentti koskee siis kaikkia USA:n asuntolainoja ei vain ongelmistaan tunnettuja sub-prime, Alt-A, Option-ARM tai jumbolainoja.

Hyvänä uutisena jatkettiin kertomalla että myöhässä olevien luottokorttimaksujen määrä jatkaa laskussa. Huomautuksena kuitenkin, että 82 000 000 luottokortin lakkauttamisella saattaa olla osuutta asiaan samoin kuin sillä että uusia luottokortteja myönnettiin enää 2,6 miljoonaa viime vuoden 4,7 miljoonan sijaan.

Kortteja näyttää ylipäätänsä saavan enää huippuluokan crediteillä, mikä voi tehdä vähävaraisten massiivisen velkavetoisen kulutuksen jokseenkin mahdottomaksi jatkossa. USA:n tapauksessa tämä on kuitenkin käytännössä synonyymi talouskasvulle.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Asuntolainat ennätyksellisen alhaalla

Asuntolainat eivät ole koskaan olleet niin alhaalla kuin nyt. Hintatilanteiden povataan pysyvän kohtuullisen tasaisina eikä suuria laskuja tai nousuja ole odotettavissa. Meillä suomalaisilla on onneksi kova into vaihtaa asuntoa, suurin osa koostuukin nuorista opiskelijoista sekä keskituloisista perheellisistä jotka parhaassa tapauksessa vaihtavat asuntoa parikin kertaa vuodessa.

Tilanne asuntomarkkinoilla on vakautunut, mistä syystä myös asuntolainan hankkiminen on entistä edullisempaa niille jotka hakevat nyt asuntolainaa. Asuntokauppojen määrä on kuitenkin ns. huippuvuosista laskenut neljänneksellä. Tähän pyritäänkin saamaan nopeaa elpymistä halvoilla asuntolainoilla.

- Seppo