keskiviikko 11. elokuuta 2010

Kenellä on varaa asua Helsingissä?

Helsinki on ylivoimaisesti kalleinta aluetta asua koko Suomessa. Kun henkilö kävelee Helsingin jugend-kortteleissa ja näkee samaisen rakennuksen asuntoilmoituksessa yksi jos toinenkin tulee miettineeksi, että kenellä siihen todellisuudessa on varaa. Eri ammateissa työskentelevät ihmiset taistelevat omistusasunnoista eri kaupunginosissa. Vuokramarkkinoiden kiristyessä, yhä useampi matalatuloinenkin päätyy ostajaksi.

Tällä hetkellä työmarkkinat vetäisivät Helsinkiin erityisesti siivoojia, linja-autonkuljettajia, myyjiä, sairaanhoitajia ja kokkeja. Samaisille ammattiryhmille löytyy myös raadolliset asuntomarkkinat. Kaupunkitaloustieteilijä Seppo Laakso, Kaupunkitutkimuksen toimitusjohtaja, kommentoi asiaa ongelmana joka on kohdistunut pääkaupungin alueelle aina siitä lähtien kun muuttovirta etelään alkoi. Seppo Laakso huomauttaa myös suhteellisten asuntohintojen nousua Helsingissä jonkin verran nopeammin tapahtuneeksi ilmiöksi, kuin muualla Suomessa. Tämä politiikka ei lietso matalapalkkaisten, mutta kipeästi tarvittujen ihmisten hinkua etelään.

Siivoojan palkka ei riitä Helsingin omistusasuntoihin, mutta asunnon voi saada Vantaalta. Palkkatilastojen mukaan siivooja tienaa n. 1 818 € kuukaudessa. Pankkien mukaan lainaa myönnetään tällaisilla tuloilla enimmillään 65 000 €. Tämän lisäksi, voi olla että pankki vaatii lainalle vakuuksia, mikä johtaa siivoojan tilanteeseen missä vakuutena pitäisi olla jo ennestään säästöjä. Ympäristöministeriön tietojen mukaan Mellunkylän kaupunginosassa, johon kuuluu myös Kontula, on tehty halvimmat edellisvuosien asuntokaupat. 71 000 € hintaan myyty asunto on yksi harvoista noin seitsemänkymmenen tuhannen asuntokaupoista, jotka kaikki löytyvät tältä samaiselta alueelta. Suurin osa samaisen alueen yksiköistä alkaa kahdeksikolla tai yhdeksiköllä. Vantaalla on edellisvuosien aikana myyty useampi 65 000 € asunto, jonka siivooja lainallaan olisi saanut.

Mellunkylän jälkeen edullisimmat asunnot ovat tarjolla Vartiokylän ja Herttoniemen kaupunginosissa. Kokin tuloilla lainaa voidaan saada n. 84 000 €, joka mahdollistaa kokin asettumisen joihinkin näistä idän kaupunginosista. Linja-autonkuljettajan ja sairaanhoitajan tuloilla saatavalla lainalla pääsee jo halvimpiin kaupunginosiin kaksioon ja yksiöön, huomattavasti lähemmäksi keskustaa. Halvimmat kolme lähellä keskustan aluetta olevaa kaksiota on edellisvuosina myyty Kalliosta ja Sörnäisistä. Näistä halvimmat ostettiin 113 000 €. Kaksiot keskustan tuntumassa löytyivät Töölöstä, halvimmillaan 165 000 €. Edullisimmankin kaksion ostaminen Töölöstä vaatii kuitenkin jo lakimiehen tulot. Keskimääräisesti lakimies saisi 181 000 € lainaa, Tiedottajana työskentelevän henkilön tulot eivät tällaiseen asuntoon edes riittäisi.

Kantakaupungista löytyy kuitenkin myös sairaanhoitajia ja kokkeja. Pienituloisillakin voi löytyä varallisuutta perinnön kautta, tai he voivat olla naimisissa varakkaan toimitusjohtajan kanssa. Toimitusjohtajankin tulot tekevät tosin tiukkaa kaksion ostamiseen kantakaupungissa. Toimari saisi tuloillaan enimmillään 360 000 € lainaa. Halvimmat kaksiot Ullanlinnan ja Kampin alueelta ovat lähtötasoltaan 400 000 eurossa.

Kaikki eivät kuitenkaan kaipaa velkaliekaa, oma asunto oli vielä muutama vuosikymmen takaperin monen henkilön tavoitteista korkeimmalla. Asuntolainoja otettiin tiedostaen, että lainaa maksettaisiin takaisin vaikka hautaan saakka. Arvot ovat kuitenkin muuttuneet niistä päivistä, nykyään ihmisten työ on enemmän liikkuvaa ja vaihtuvaa kuin aikaisemmin. Ihmissuhteet ovat liikkuvia, 60- ja 70-luvuilla ihmisten arvomaailma suosi nimenomaan omistusasunnon hankintaa. Nykyään kaikki eivät edes haluaisi omistaa asuntoa, tai sitoa itseään pitkään asuntolainaan. Edellämainittujen asuntolainojenkin maksaminen kestäisi noin 25 vuotta. Niin sanottu pätkätyösukupolvi haluaa pitää ovensa auki sillekin mahdollisuudelle, että koska tahansa tilaisuus siirtyä kokonaan ulkomaille koputtaa ovea. Vuokra-asuminen mahdollistaa adaptoitumisen elämän nopeisiin käänteisiin, vaikkakin taloudellisessa mielessä se häviää omistusasumiselle edelleen.