torstai 16. toukokuuta 2019

Mitkä ovat Suomen parhaat rahastot?


Rahastolla tarkoitetaan yleensä säästämisestä tai sijoittamisesta saatua tuotetta, joka useimmiten koostuu arvopapereista tai korkosijoituksista. Rahastoon sijoittaminen oikeuttaa osakkeen tavoin, osuuteen rahaston tuotoista. Rahasto tuottaa sitä mukaan, kun sen sisältämät sijoitukset tuottavat. Tuotot voivat olla esimerkiksi korkoja tai osinkoja, tai mahdollisesti sijoituskohteiden arvon kasvuja- tai laskuja.

Rahastot ovat suosittuja niin sijoittajien kuin säästäjienkin keskuudessa. Rahastot ovat nimittäin oivallinen keino säästämiseen, kuin myös sijoitusten hajauttamiseen. Suorassa osakesijoittamisessa kuluttajan on itse pysyttävä markkinoiden ja yhtiöiden tilanteista ajan tasalla, mutta niin sanotuissa aktiivisissa rahastoissa, ammattilaiset hoitavat sen sinun puolestasi.
Rahastoon sijoittamisessa, kannattaa muistaa siihen liittyvien tuotto-odotusten lisäksi myös riskit. Nämä kulkevatkin tiiviisti käsi-kädessä. Mikäli olet sijoittanut korkeariskiseen rahastoon, ovat mahdolliset tuototkin suuremmat sekä päinvastoin. Sijoittaessa aktiiviseen rahastoon, ei itse tarvitse olla aivan yhtä aktiivinen, kuin indeksirahastoon sijoittaneiden, joiden on pääasiassa tehtävä osto- ja myyntipäätökset itse. 

Rahastoja vertaillaan jatkuvasti. Erilaisia vertailuja tarkastellessa, kannattaa ottaa huomioon, mm. kuinka pitkällä aikavälillä vertailua on tehty ja luottaa sellaiseen, joka ottaa vertailussa huomioon mahdollisimman monta osa-aluetta. Etsi rahastoa, jonka menestys näyttää mahdollisimman tasaiselta. Kuukausia kestänyt tuotto on hyvä merkki. Etsi rahasto, jonka riski on matalampi, kuin pörssin yleinen riski. Etsi omiin tarpeisiisi parhaiten sopiva rahasto. Mieti tarkasti kuinka iso riski sinun kannattaa ottaa ja millaiseen voittoon tähtäät. Eri vertailujen lopputulokset saattavat vaihdella paljonkin, joten taustatyö vaatii usein vaivannäköä ja aikaa, ennen kuin oikea rahasto löytyy.

Rahastoja vertaillessa, keskitytään luonnollisesti seuraamaan tuottoa ja riskejä.
Parhaiten vertailuissa pärjänneet osakerahastot, jotka sijoittavat suomalaisiin osakkeisiin, ovat muun muassa Säästöpankki Pienyhtiöt, Evli Suomi pienyhtiöt ja UB HR Suomi kasvu. Kaikki kolme ovat vahvoilla tasaisesti useilla eri osa-alueella. On olemassa myös lukuisia muita hyviä vaihtoehtoja, riippuen kuluttajan vaatimuksista. Esimerkiksi Nordealla on paljon eri rahastoja, joista voi valita itselleen sopivimman riskitasoon ja säästöaikaan verraten.
Korkorahastot, ovat rahastoja jotka sijoittavat vain korkomarkkinoille ja ovat näin hyvä vaihtoehto säästäjälle, sillä se omaa varsin pienen riskin. Korko- että osakemarkkinoille sijoittavia rahastoja, kutsutaan yhdistelmärahastoiksi. Tässä tapauksessa riskitaso on riippuvainen siitä, kuinka paljon sijoitetaan osakkeisiin. Mikäli kyseessä on siis pieniriskinen yhdistelmärahasto, sijoittaa se silloin osakemarkkinoille ainoastaan pienen osuuden. Osakerahastot puolestaan sijoittavat ainoastaan osakkeisiin, jolloin riskit ovat suuret, mutta mahdollinen tuotto on tällöin myös huomattavasti isompi.

Yhdistelmärahastoista vertailuissa korkealle on sijoittunut Nordean lisäksi, Lähi Tapiolan yhdistelmärahasto. Yhdistelmärahasto onkin erittäin suosittu sijoitusmuoto Suomessa, eikä suotta, sillä se vaikuttaa olevan fiksu ja helppo säästämismuoto. Asiakkaan tulee vain valita oma riskitaso ja säästösumma. Usein myös kuukausisäästösopimukset ovat mahdollisia. Tällöin sovittu summa siirtyy automaattisesti jokaisena kuukautena tililtä rahastoon, ilman sen suurempia toimenpiteitä tai vaivannäköä. Rahastosijoittaminen voi siis olla varsin yksinkertaista, eikä siihen aina sisälly isoja riskejä.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Säästöä vaateostoksilla - älä hae kulutusluottoa

Pukeutumiseen voi periaatteessa upottaa loputtomasti rahaa, tarjolla on niin hintavia vaatteita ja asusteita, että samalla rahalla saisi hankittua vaikka mukavan auton. Jos mieluummin käytät rahasi muuhun kuin vaatekaapin sisältöön, kannattaa lähteä liikkeelle oman elämäntavan miettimisestä. Tarvitsetko sen sadannen bileasun vai lämpimät kengät koiranulkoilutukseen? Seuraile myös pukeutumisen solmukohtia: onko kaapissasi neljä samantapaista harmaata neuletta, mutta ei yksiäkään ehjiä sukkia? Jos olet jatkuvasti hukassa pukeutumisesi kanssa, voit myös kuvitella elämäsi elokuvaksi ja miettiä, miten puvustaisit sen.

Markkinointi ja muotiteollisuus virittää meille jatkuvasti ostoansoja, jossain on aina alennusmyynti tai uutuudet ja vaatevarastoa pitää ”päivittää” kevääseen, syksyyn ja jokaiseen edessä häämöttävään sesonkiin. Ja sitten vaateostoksia pitää rahoittaa luottokorteilla tai lainalla....



Seuraamalla tätä loputonta latua päädyt käyttämään roimasti rahaa vaatteisiin, joita et käytä juuri ollenkaan ja jotka pitää taas pian ”päivittää” seuraaviin. Kaupoista on myös taidokkaasti rakennettu ostosparatiiseja, joissa kaikki taustamusiikkia myöden johdattelee avaamaan lompakon. Pysy siis lujana ja osta vain etukäteen päättämäsi vaatekappale.

Trendien nopeat liikkeet kannattaa muutenkin jättää omaan arvoonsa ja miettiä tarkasti, mitä tarvitsee ja millaista vaatetta tulee käytettyä omassa arjessa. Kun päätyy sovituskoppiin tällaisen ehdokkaan kanssa, on syytä todella miettiä, tuoko vaate vartalon parhaat puolet esiin ja sopiiko väri sinulle. Entä sopiiko vaate minkään aiemmin omistamasi kanssa yhteen?

Hieman kulahtaneen sanonnan mukaan köyhän ei kannata ostaa halpaa. Se on osaksi totta, kuitenkin vaikkapa neuleet ja sukat tuotetaan nykyään koneellisesti ja jälki on hyvää myös edullisemmassa hintaluokassa. Isompia laatueroja on kengissä, kovin halvalla ei kerta kaikkiaan pysty tuottamaan hyvää jalkinetta laadukkaista materiaaleista. Perus T-paitaan lätkäisty kallis merkki ei toisaalta ole mikään laadun tae. Tutustu materiaaliin ja heivaa ainakin kaikki akryylia sisältävät viritykset heti pois silmistä. Keinokuidut, kuten polyester tai elastaani eivät aina ole huono juttu, ne myös lisäävät kankaan joustoa ja kulutuksen kestävyyttä ja keveyttä.

Kirpputorit ovat ratkaisu vaatepulmiin, jos aikaa on todella käytettäväksi etsintään. Sielläkään ei säästöä synnyt, jos tulee haalittua ostoskassin täydeltä sitä ja tätä löytöä. Suurin osa vaatteista päätyy hyväntekeväisyyteen, koska käyttäjä on lihonut, tarkista siis, onko saumat venyneet, kun vaatetta on vielä yritetty väkisin repiä ylle. Toinen ikävä syy tuupata vaate hyväntekeväisyyslaatikkoon on tahriintuminen, tarkista siis hyvässä valossa, onko vaate likainen. Kannattaa myös suosia niitä kirppislöytöjä, jotka kestävät reippaan vesipesun ainakin 40 asteen lämmössä ja kunnon silityksen, silloin voit olla varma myös hygieniasta.

Vaatevuokraamoja tulee koko ajan lisää. Perinteisesti ne ovat palvelleet miesten juhlavaatetarpeita, mutta uuden tyyppisistä vaatevuokraamoista löytyy huippumerkkejä ja trendikkäitä vetimiä myös naisille, ikävä kyllä lähinnä pienessä kokoluokassa.

Pitkäjänteisesti pukeutuu hyvin, mutta edullisesti kun kokoaa kärsivällisesti yhteensopivan ja omassa arjessa toimivan peruspuvuston ja hoitaa vaatteita pesuohjeen mukaisesti. Silloin tällöin on ihan sallittua myös vähän hömpsähtää johonkin hauskaan trendiin, liian tiukka pipo vie ilon pukeutumisesta. Hyvällä hoidolla ja säilytyksellä hyvää materiaalia oleva halpisvaatekin voi olla vaatekaapin luottopakki monia vuosia.

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Pikavippi


Pikavippi

Välillä rahantarve yllättää nopeallakin aikataululla, eikä silloin välttämättä ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa pikavippi. Pikavipeillä on tässä maailmassa huonomaine, eikä niitä suositella oikein kenellekään. Tottahan se on, että niiden ottamien ilman takaisinmaksukyvykkyyttä saattaa aiheuttaa isotkin taloudelliset ongelmat ja velkakierteen. Pikavipeissä on usein todella isotkin korot riippuen yrityksestä, joten pitkällä maksuvälillä niiden ottamien ei ole millään tasolla kannattavaa ja lainan summa saattaa jopa nelinkertaistua. Tämän takia pikavipin ottamista kannattaa aina harkita monta kertaa ja varmistua omasta takaisinmaksu kyvystä. Pikavippi yritysten välisissä ehdoissa on myöskin todella paljon eroja, joten kannattaa aina tutustua tarkasti eri yritysten korkoihin.

On kuitenkin tilanteita, joissa pikavipin ottamien on jopa kannattavaa tai muuten välttämätöntä. Esimerkiksi jos rahaa tarvitsee nopealla aikataululla, ei usein muita vaihtoja jää kuin pikavippi. Usein myös työttömien tai opiskelijoiden on vaikea saada luottokorttia tai pienlainaa pankista, jolloin muuta vaihtoehtoa ei taaskaan ole. Pikavippi n helppo laina yllättäviin rahan tarpeisiin, mutta takaisin maksussa pitää olla tarkkana. Usein jos pikavipin maksaa pois heti seuraavan kuun aikana, siihen ei tule yhtään korkoa. Joten tällaisissa tilanteissa, kun pikavipin tietä voivansa maksaa takaisin seuraavassa kuussa on sen ottaminen jopa kannattavaa. Nimittäin silloin usein säästyy pankkien tai luottokorttien koroilta. Tämä kuitenkin vaihtelee aina yrityksestä, joten tutustu aina ennen kuin otat lainan. Koroton ensimmäinen kuukausi on myös usein eri yrityksillä uuden asiakkaan etu, jonka jälkeen uutta lainaa ottaessa saattaa tulla yllättävänkin korkeita korkoja.
Tässä lisää tietoa:



Saako pikavipin mihin kellonaikaan vaan?

Useimmissa tilanteissa ei saa, nimittäin lain mukaan pikavippien myöntäminen pitää tapahtua kello 7 – 23 välisenä aikana. Tällöin uudella asiakkaalla ei ole mahdollista saada pikavippiä mistään. Hakemuksen voi lähettää vaikka keskellä yötä, mutta rahat saa tilille vasta seuraavana aamuna kello 7. On kuitenkin olemassa muutamia yrityksiä, joissa rekisteröityneenä, jo kerran lainan saaneena on mahdollista saada rahaa tilille mihin kellon aikaan tahansa. Tällöin lainan saaminen on mahdollista vaikka keskellä yötä. Tämä on kuitenkin harvinaista ja suuremmissa osissa yrityksiä tämä ei onnistu, edes rekisteröityneenä asiakkaana. Tähän myös tarvitaan yrityksen myöntämä joustotili, joka pitää myös olla valmiiksi myönnettynä. Joustotili eroaa pikavipistä tavalla, että se on enemmänkin luottotilin tapainen, jolta on mahdollista tehdä nostoja mihin kellon aikaan tahansa. Joutotilit saattavat kuitenkin olla kuluiltaan ja koroiltaan erittäinkin kalliita, joten ehtoihin tutustuminen on hyvin tärkeää. Joustotilin hakemien ja myöntämine ovat kuitenkin ilmaisia, joten kuluja rupeaa kertymään vasta ensimmäisen noston jälkeen. Tässä tapauksessa tilin hankkiminen yllättävien rahanmenojen varalle, ei ole huonovaihtoehto. Yöllä rahaa nostaessa kannattaa kuitenkin olla erityisen tarkkana. Yöaikaan mielemme asettuu usein monien houkutusten äärelle, jolloin joutotililtä tehty nosto saattaa kaduttaa aamulla.