torstai 17. toukokuuta 2012

Uskaltaako asuntovelallinen ottaa joustoluottoa?


Olen monesti kuullut keskusteltavan lainan ottamisesta lainan päälle. Meillä tämä tarkoittaa sitä, että asuntovelallisena olen pohtinut ottavani joustoluottoa eli pankin myöntämää kulutusluottoa vaikka minulla on jo valmiiksi asuntolaina alla. Moni pitää lainan ottamista jo olemassa olevan lainan päälle järjettömyytenä. Ja tavallaan näinhän asia onkin. Jos henkilökohtainen talous perustuu lainarahalle, tulee jossain vaiheessa sille karmea stoppi. Osa lainaratkaisuista on kuitenkin varsin järkevän oloisia. Esimerkiksi Aktian asuntolainallisen on mahdollista ottaa lisälainaa remontteja tai muita projekteja varten. Asuntolainan maksaminen pysähtyy ja velallinen maksaa ensin joustoluoton pois. Tämä on fiksua, sillä pienemmissä lainoissa korkotaso on aina suurempi kuin suurissa ja pitkäkestoisissa. Luoton maksamisen jälkeen asuntolainan lyhennys jatkuu normaalisti.

Milloin tämä sitten olisi perusteltua? Minä olen miettinyt, että asuntoni tarvitsisi kipeästi kylpyhuoneremonttia. Toisilla tämä tarve voi olla keittiöremontti. Myös taloyhtiön putkiremontti voi pakottaa osakkaan ottamaan lainaa. Koska asuntolainan lyhennys ei syö kuin keskimäärin 20-30 prosenttia keskimääräisistä tuloista, voi normaaliin kulutukseen käytettävää rahaa ohjata toisen lainan lyhennykseen. Tässä toki pitää olla tarkkana, että kulutus itsessään myös laskee.
Yksi vaihtoehto on myös rahoittaa luottokortin luotto-osuudella pieniä menoja. Keskimääräinen kuukauden verran korotonta takaisinmaksua ja sen jälkeen perittävä noin 10% korko ei ole ainakaan pikavippeihin verrattuna kohtuuton.