tiistai 28. kesäkuuta 2011

Talopaketti on varteenotettava vaihtoehto

Asuntolainan ottaja on jo tehnyt päätöksensä siitä, minkälaisen kodin hän haluaa ostaa. Jokainen varmasti haluaa itselleen ja perheelleen kodin, joka vastaa perheen tarpeita. Sellaisessa kodissa perhe viihtyy.

Monet uskovat, että omakotitalon suunnittelu alusta alkaen tuottaa parhaan tuloksen. Näin ei välttämättä ole. Nykyaikaiset talopaketit nimittäin on mahdollista räätälöidä erittäin pitkälle kodin rakentajan toiveiden mukaan.

Näin kodin rakentajat saavat tarpeitaan vastaavan asunnon. Samalla he pääsevät hyödyntämään sarjatuotannon etuja: tehdastekoisen talopaketin edut pätevät myös pitkälle räätälöidyn omakotitalon tapauksessa.

Talopaketti yhdistää sarjatuotannon ja räätälöinnin


Nykyaikainen talopaketti räätälöidään pitkälti asiakkaan toiveiden mukaan. Esimerkiksi Honkatalojen talopaketit ovat tästä hyvä esimerkki. Toisessa ääripäässä talo toteutetaan suoraan malliston mukaisena, toisessa ääripäässä talo toteutetaan joko talotehtaan tai asiakkaan valitseman arkkitehdin piirustusten mukaisesti.

Silloinkin kun talo toteutetaan omien piirustusten mukaan, talotehdas voi hyödyntää tuotannon skaalaetuja. Lisäksi talonvalmistajan sisätiloissa valmistamat osat voidaan mitoittaa tarkemmin kuin ulkotiloissa, paikan päällä mitattavat

hirret, laudat ja muut rakennuskappaleet. Tämän ansiosta talosta tulee myös yksityiskohdissaan viimeistelty.

Talopaketissa puusepäntaito kohtaa modernin teknologian


Ammattitaitoisen puusepän jälkeä on vaikea ylittää. Honkatalot panostaa sen vuoksi tuotannon laatuun kaikilla tasoilla: huippulaatuun tähtääminen alkaa siitä, että rakennusmateriaaliksi valitaan parasta mahdollista puuta.

Hyvästä puusta syntyvät uuusimman tekniikan avulla tiiviit, erittäin korkealaatuiset lamellihirret. Niistä rakennettu talo kestää myös Suomen vaativassa ilmastossa. Sen vuoksi Honkatalojen modernit hirsitalot ovat oiva valinta myös nykyaikana, jolloin moni pitää perinteistä pyöröhirsirakentamista vanhanaikaisena rakennustapana.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti